2022 syksyllä kuopiolaisen musiikkistudion Studio Soundin omistaja Mikko Tegelman sai kuulla, että studiorakennus puretaan uuden kerrostalon tieltä. Studio oli toiminut nykyisellä paikallaan vuodesta 1979 alkaen. Se on palvellut niin nuoria muusikon alkuja, kuin jo pitkän uran tehneitä muusikoita aina näihin päiviin.

Idea elokuvasta syntyi bussimatkalla Kuopion keskustasta Julkulaan lokakuussa 2022. Itsekin studiolla nuorena junnuna demoa äänittänyt kanssamatkustaja harmitteli legendaarisen studion katoamista. Studiolta sai käydä hakemassa talteen omia masternauhoja, joita äänitessioista oli jäänyt Mikolle varastoon. Juttu eteni siihen, miten olisikaan kiinnostava kuulla muusikoiden muistoja, joita sessioista on jäänyt. No kyllä! Tämä pitää tehdä.

Aikaa ei ollut hukattavana, sillä studiotila tuli olla tyhjänä tammikuun 2023 loppuun mennessä.

Tammikuu 2023

Kuvaukset käynnistyivät studiolla heti vuoden vaihduttua tammikuussa 2023. Muutamien kuvauspäivien aikana studiolla kävi lukuisia siellä toimineita musiikin alan ammattilaisia studion perustajista nykyisiin vuokralaisiin. Päivät olivat pitkiä. Tuotantotiimiin kuuluivat kaikki yhdistyksen jäsenet eli Minna Rytkönen, tuottaja ja ohjaaja, Panu Kari ohjaaja, kuvaaja ja leikkaaja, Jyri Luukkonen, äänitys, sekä Paavo Penttilä avustaja. Yhden päivän meillä oli apuna myös toinen kuvaaja, kuopiolainen Eelis Väisänen.

Panu Kari säätää kameraa 360°
Jarkki Pöyhönen ja Sakari Hietala
Pia Pitkänen
Ilkka Pettersson

Piipahdimme myös Janne Tolsan Note On studiolla. 

Janne Tolsa Note On studiolla

Kuvasimme Mikko Tegelmania miksaushommissa Helsingin jäähallissa Turmion Kätilöiden keikalla. 

Mikko miksaa Turmion Kätilöiden keikalla
Mikko miksaa Helsingin jäähallissa Turmion Kätilöiden keikalla

Helmikuu 2023

Kuvasimme Liisa Tavin valmistautumassa konserttiin ystävänpäivänä Espoon Sellosalissa.

Liisa Tavi valmistautuu Espoon Sellosalissa
Liisa Tavi Espoon Sellosalin keikan jälkeen

Heinäkuu 2023

Kuvasimme Marko Hietalan ja Jouni Markkasen haastattelun tyhjässä studiotilassa Kuopion Haapaniemellä. 

Kuvasimme Matti Tegelmanin haastattelun Kuopiossa.

Mikrofonin varressa Jyri Luukkonen

Kuvasimme Mikko Tegelmanin haastattelun Kuopiossa.

Valmisteluja Mikon haastatteluun Kuopiossa

Heinäkuussa 2023 Sawohousessa järjestetyssä Old Farts Rockissa studiolla äänittäneet bändit ja muusikot kokoontuivat yhteen. Kuvasimme tunnelmia sekä lavalta että bäkkäriltä ja haastattelimme useita muusikoita paikanpäällä.

Timo Eskelinen

Kesäkuu 2024

Kuvasimme Jussi Tegelmanin haastattelun Kuopiossa Sawohousessa. 

Marraskuu 2024

Kuvasimme Pekka Tegelmanin haastattelun Kirkkonummella. 

Valot Pekka Tegelmanin haastattelussa
Pekka Tegelman

Tuotanto 2024

Tapasimme muutaman kerran tiimillä leikkaussessioissa Kuopiossa ja Helsingissä.

Leikkaussessiossa Minna Rytkönen ja Panu Kari
Leikkaussessio Kuopiossa







© Käkiteollisuus ry – 2026